Auttaa keskittymistä ja skarppiutta vaativissa tehtävissä (esim. asiantuntijatyöskentely, opiskelu, ohjaustyö), ihan huippu tuote. Mulle riittää aika pieni annos, joten on myös riittoisaa. Huomaan että keskittyminen onnistuu helpommin ja flow tilaan pääsee myös helpommin/varmemmin.
Paremman makuinen kuin edellinen versio, tai olen tottunut sen makuun. Terveenä olen pysynyt, mutta harvoin olen muutenkaan kipeä. Kuitenkin Immunity kuuluu aamurutiiniin jo muutaman purkin verran.
Erinomainen tämä aloituspaketti: sleep bend paransi unen laadun, focus blend terävöitti aivot ja immunity blend paransi vastustuskykyä 👌
Immunity blend on auttanut mua jaksamaan ja pysäyttää alkavan flunssan hetkessä! Mahtava tuote.
Erittäin hyvä toimintaominaisuuksiltaan, mutta maku ei ole kovin hurmaava. Kapselina tämä ja immunity olisivat helpompia.
Olen yrittänyt syödä Immunity Blendia, mutta vaikea syödä säännöllisesti, koska maku on niin paha enkä ole saanut peitettyä pahaa makua kunnolla.
Olen yrittänyt smoothien tai puuron joukossa syödä, mutta aina maku tulee läpi. Joten vaikea sanoa onko ollut hyötyä jauheesta.
Hankin aiempaa versiota 30 purkkia ja voin syvästi suositella tuotetta kaikille itsestään välittäville henkilöille. Aivan mahtava tuote kaikkinensa. Upeat modaukset 2.0 versioon on tehnyt tuotteesta vieläkin paremmin ja makukin on löytänyt oman uomansa. Wörkkii!!
Olen kärsinyt unettomuudesta jo vuosia, mutta Sleep Blendin avulla olen saanut takaisin yörauhani. Olen kokeillut lukemattomia muita tuotteita, mutta mikään ei ole ollut yhtä tehokas.